KAIKILLE TUTUILLE ÄIDEILLE HALUAN TOIVOTTAA OIKEIN SYDÄMMELLISTÄ ÄITIEN PÄIVÄÄ.

Meidän omaa Mummaa, ikä tänä vuonna 96 vuotta, haluan muistaa ja onnitella eritoten. Hän on elänyt hyvän ja pitkän elämän ja vielä se jatkuu. Mumman kanssa on tullut vietettyä useita arvokkaita hetkiä. Hänen mökillään on tullut lapsena vietettyä useita kesiä serkkutyttöjen kanssa touhuten. Pelattiin krokettia ja sulkapalloa, keinuttiin ja luettiin, pyöräiltiin ja kalastettiin pilkkiongilla, uitiin niin paljon kuin haluttiin. Herkuttelimme myös Mumman herkuilla, hänhän on ollut aikoinaan ammatiltaan kotitalousopettaja.

Erityisesti haluan onnitella ja kiittää tietenkin omaa äitiäni. Hän on kasvattanut ja rakastanut minua ja siskoani, sekä perheitämme, täydestä sydämestänsä. Sen hän on näyttänyt useita kertoja. Lisäksi hänen hyvä sydän on aina auttamassa muita ja välillä unohtaa oman itsensä. Toivoisinkin hänen antavan itselleen enemmän aikaa, pitävän omaa itseään tärkeimpänä päällä maan.

Tämä sydänmansikkakakku valmistui illan päätteeksi, jotta se on aamulla heti aamupalan jälkeen korkattavana. Nauttikaa kaikki äidit omista lapsistanne ja yhdessäolosta! Halauksin, Katjuska.

Päivitys 9.5.10 klo 9.30

Äitienpäiväaamuna sain lapsilta aamupalan sänkyyn. Mieheni on töissä ja hän oli yllätykseksi tehnyt valmiiksi ihanat herkkuleivät jääkaappiin. Klo 6.30 tuli sitten Pikku Herra (kesäkuussa 4 v.) ja Neiti Näpsä (5,5 v.) sängyn viereeni aamupalan ja korttien kanssa laulamaan Hyvää Äitienpäivää (Paljon onnea vaan -sävelellä). MIeletöntä, etten ollut yhtään herännyt heidän valmisteluihin. Silloin kun itse olin pieni, me kolisteltiin niin paljon, että äiti varmasti kuuli valmistelujen äänet.

Mumma, Mummit ja siskokin muistettu jo tänä aamuna. Toivotan vielä mukavaa päivää läheisten kanssa. Meillä kakkua jo syöty ja leikki "rannalla" meneillään.

Tässä vielä lasten ja mieheni tekemä kortti. Kuvassa on koko perhe rannalla, jossa on laituri ja mustikkapuu. Vieressä myös Pikku Herran tekemä oma kortti, jossa on LimaHirviö.