Vihdoin sain valmiiksi neulottua tämän vauvan neulesetin. Sen saa serkkulikan vauva, jolla laskettuaika joulukuun alussa. Lankana on SandnesGarnin mini duett ( 55% puuvillaa ja 45% merinovillaa ). Puikkoina oli pitkät, pyörö- ja sukkapuikot kokoa 2,5 mm. Ohjeet myssyyn ja nuttuun otin Tekstiiliteollisuuden nettisivuilta. Junasukan ohjeen googlasin ja lapaset tulivat omasta päästä.
Napit on vielä kiinnittämättä, mutta tänä iltana laitan ne paikalleen. Yksi nappi puuttuu lisäksi alhaalta, koska muistin, että nuttuun tulee vain neljä nappia (nappikaupasta haettava siis huomenna yksi nappi lisää). Pintakuvio oli hauska tehdä, kun oikealla puolella sain neuloa aina oikein. Raglahiha on mielestäni paras vaihtoehto vauvoille, helpompi pukea kun on väljä hihansuu. Tosin tällä ohjeella oli hiukan kelju tehdä, kun kainalosta ylöspäin tehtiin nuttua pyöröpuikoilla.
Lisäksi lähikuva junasukista. Junasukkien tarina on ihana. Sota-aikaan junamatkalla eräs mummo oli purkanut omaa villatakkiaan, jotta sai tehtyä samassa junavaunussa pienelle palelevalle vauvalle sukat. Hellyyttävää ja oiva nimi sukille tarinan mukaan. Uskon lisäksi, että sukat pysyvät hyvin jalassa tuon pintaneuleen ansiosta.
Toivottavasti serkkulikka ei käy katsomassa tätä blogiani lähipäivinä, jotta pysyisi asia vielä hetken salassa. Kyllä se paketti Turkuun pian lähtee, tämän viikon aikana.
p.s. kuvat vähän hassun väriset, mutten saanut muuten langan oikeaa väriä kuvattua.