Sukat lupasin työkaverilleni jo aikoja sitten, kun hän on minua monet kerrat auttanut työasioissa. Nyt ne valmistuivat sairasloman aluksi. Polvi tähystettiin viime torstaina ja kierukat olivat kummatkin repeytyneet. Ne on korjattu ja nyt onkin aikaa tehdä käsitöitä urakalla, vaikka polven kuntoutusta kyllä aloitettava pikku hiljaa. Kaksi viikkoa siis sairaslomaa polven toipumista varten.

Takaisin siis sukkiin. Ne on tehty vähän vanhemmasta Novitan 7veljes raita -langasta 3,5 mm bambusukkapuikoilla. Ohje on otettu Novitan syksy 2010 lehdestä, taisi olla nro 70.

Ja lähikuva pitsikuviosta.

Neiti Näpsän eskarikaverille tein nyt viikonlopun aikana pienen viitan tai ehkä toi on keeppi ja siihen sopivan käsilaukun. Lankana Novitan Cocos (vanhaa lankaa tämäkin) ja virkkuukoukkuna 4,5 mm muovikoukku (kuva vielä jäljempänä koukusta, jonka sain ystävältäni joulupaketissa). Ohje löytyy Novitan talvi 2007 -lehdestä, malli nro 46.

Napit on otettu Mumman vanhoista nappivarastoista, jotka sain häneltä vähän aikaa sitten. Niistä osa komeilee vanhassa Riihimäen lasin purkissa meidän ikkunalaudalla. Täytyykin ottaa kuva joku kerta, ehkä ensi postaukseen.

Lankavarastoja on sen verran reilusti, että näihin pieniin asustejuttuihin ja sukkiin löytyy kyllä todella hyvin lankoja.

Meillä häämöttää perheen kanssa lomareissu kesän alussa. Tuumattiin yhdessä, että miten voimme säästää, jotta lomareissuun on kivasti varaa. Lapset ovat upeasti tyhjentäneet lompakoiden kolikot säästöpossuihin ja hammaskeijulta saadut rahat ovat Neiti Näpsältä menneet samaan paikkaan. Hesburger on myös pannassa kevään ajan, mutta kotona voi "hampurilaisravintolan" tehdä itse. Neiti Näpsä keksi, että äiti voi säästää niin, ettei osta uusi lankoja ennen kuin vanhat on käytetty. Sitten vasta saa ostaa kuulemma uusia. Minulla onkin nyt sitten aika suuri urakka menossa. Ei kun siis kutimet taas käteen ja lankavaraston tyhjennykseen. Täytyy ehkä laittaa lankoja taas kirpparille myyntiin...

Niin ja lupasin kuvan vielä joululahjakoukusta... Komia on tämä koukku ja oikein valon kera. Tästä Pikku Herra tuumasi, että äiti voi nyt tehdä lankajuttuja pimeässä. Hihii, enpä ole moista vielä kerinnyt kokeilemaan.