Tänään oli meillä vuorostaan lankasiskojen tapaaminen. Söimme ensin pizzaa ja Runebergin kakkua ja keksejä ja tässä kuva kaakusta. Uusimasta Pirkka-lehdestä löysin ohjeen. Koristeet keksin omasta päästä, eli mustikoita ja mantelilastuja.

Sain huippukivat tuomiset. Jee, lankaa Susilta !!! Jihuu. Ja lisäksi Terhin tekemät silmukkamerkit. (Ne jäi kyllä kuvaamatta.)  Kiitos kovasti siskoseni. Taustalla muuten lasipurkit, jotka sain viime tapaamisella Susilta myös.

Pikku Herra oli erityisen tyytyväinenvieraista, koska meille tuli myös koiravieras. Koiruus ja Pikku Herra leikkivät ihan urakalla ja pienelle koiruudelle tuli väsy jo aikas pian. Onneksi muksut katsoivat välillä lastenohjelmia ja sitten homma taas jatkui. Söpö pieni koira, joka käy meillä silloin tällöin vierailulla. Ei vain meinaa saada siitä tarkkaa kuvaa, kun on vähän liikkuvaa sorttia. Pikku Herran kanssa sopivat siis hyvin yhteen.

Sain eilen illalla myös valmiiksi yhdet sukat. Ne menevät taas yhdelle työkaverilleni. Lankana vanhempaa erää Novitan 7veljeksen raita -lankaa, puikkoina 3,5 mm bambusukkapuikot. Ohje Novitan Syksy 2010, malli nro 65. Kiva tehdä, mut paremmin ehkä palmikkokuvio näkyisi yksivärisellä langalla.

Ja lähikuva vielä palmikkoneuleesta.

Kiitos vielä kerran ystäväni. Tällä mennään taas etiäpäin mukavasti. Susin tekemä pieni virkattu kori onnistui muuten tosi hyvin. Taitaa ilmestyä se hänen blogiin myöhemmin...